torstai 13. elokuuta 2015

Verano

kesäKesäni on ollut monia nukkumattomia öitä, yöuinteja, hiprakassa tanssimista, rantahiekalla lepäämistä, itsetehtyjä mojitoja, koko suvun pitkänkaavan illallisia, leffamaratooneja, pitkiä juna-ja automatkoja, yllätysjuhlia, pitkiä keskusteluita, festareita, rakkautta. kesäääSe on ollut myös välien selvittelyä, koti-ikävää, hyvästejä, luopumista, vieraan kielen kanssa kamppailua, väsyneiden lapsien riitelyä, heräilyjä lasten" Pihla haluan vettä" huutoihin keskellä yötä, "pikkuäitinä" olemista, siivoamista, palaneen selän särkyä, paikkoihin eksymistä ja lopulta itkuisena lentokoneessa istumista. kesäääääääääMikään ei ole ikinä mustavalkoista. Tänä kesänä olen ollut onnellisempi, kuin ikinä kuvittelin pystyväni olemaan. Onnistuin monessa asiassa ja olen rehellisesti super ylpeä saavutuksistani ja asenteestani. Olen kuitenkin myös epäonnistunut ja turhautuneena huutanut lapsille suomeksi, polttanut silitysraudalla käteni toistamiseen, kaivannut omaa rauhaa lasten tunkeutuessa kanssani suihkuun. Silti näitä pikkuriiviöitä puolustan kuin omiani, huomannut syöväni loput heidän lautasiltaan ja ottanut viereen nukkumaan. Taaksepäin katsottuna kesäni on ollut opettavainen, uskomaton, villi ja rakkaudentäyteinen. Jätin taakse lukemattomia asioita mitä kaipaan, rakastan. Nyt monia muistoja rikkaampana eteenpäin ja ensi kesää odottaessa.

4 kommenttia:

  1. Voi miten tuli haikea fiilis sun puolesta tätä lukiessa, samalla tosi kiva olo :') paljon oot ehtinyt kokemaan ja elämän rikkauksia on juurikin se, että saa kokea aina jotain uutta ♥ mielettömän hieno postaus !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Emilia kiva kuulla et fiilis välitty tän postauksen kautta. Tosi haikee olo mullakin, mut samalla onnellinen :)
      Oot ihan oikeessa tossa mitä sanoit, varsinkin se ennaltaarvaamattomuus on niitä hienoimpia rikkauksia. Kiitos tosi paljon ♡

      Poista
  2. Ihana postaus Pihla ! <3 Tosi mukava, kun kerroit myös ne ei-niin-mukavat hetket, haha :D Olet todellakin ansaitusti ylpeä ja ihailtavan itsenäinen, kun olet järjestänyt itsellesi noin mahtavan kesän Espanjassa. Huvittaa vielä tuo "huutanut lapsille suomeksi ja polttanut silitysraudalla", koska munkin Losin reissu piti sisällään samanlaisia pohjahetkiä, vaikka oli kokonaisuudessaan mahtava! Huh tulipa pitkä kommentti, anyways you go girl! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi tälläset kommentit on ne syyt miks bloggaan! Et usko kuinka paljon nää sun kommentit aina piristää, varsinkin kun tuntuu että nykyään kukaan ei jaksa enään kommentoida. Kiitos tosi paljon ♡ Hahah voin uskoa että noihin fiiliksiin on helppo samaistua, mut hyvä et Losin reissu oli huippu! Haluisin iteki niin kovasti joskus Jenkkeihin. Kiitos vielä ihana, puss ♡

      Poista